Tapahtumakalenteri
Tapahtumakalenteri

Masin neljäs valmennuskerta

10.11.2012 12:00 - 10.11.2012 16:30

Marraskuun valmennus jatkaa iltapäivällä siitä, mihin aiemmilla kerroilla ollaan boogie woogiessa jääty, mutta sitä ennen pidetään hauskaa sooloswingien tahdissa! Tähän ei tarvita paria, joten ensimmäiset kaksi tuntia on tanssitakuuta tarjolla kaikille.

Toisella jaksolla on tarjolla myös henkilökohtaista palautetta viejille ja seuraajathan voivat näyttää samalla, että kuinka ovat harjoitelleet saamansa palautteen mukaan omia taitojaan.

Ilmoittautumiset tulevat nyt poikkeuksellisesti suoraan minulle, jotta nettisivujen päivitys ei vaikuttaisi siihen. Eli osoitteeseen terhi.tanssiseurajetv@gmail.com tai numerooni 050-302 8919 voi laittaa tiedot kuten ennenkin: nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero, parin nimi, puoli päivää vai koko päivä jne. Hinnat ovat yhä samat kuin aiemmillakin kursseilla.

Mikäli tavoitteellisesti harjoitteleva pari (tai miksei yksilökin) haluaa Masilta yksityisopetusta, voi sitäkin kysellä minun kauttani. Olemme nääs polkaiseet rs-kisapuuhailut käyntiin ja olisi mukavaa saada kavereita mukaan lattialle, ei kisaamaan veren maku suussa, vaan pitämään hauskaa ja harjoittelemaan uudella innolla ja intensiteetillä. :)

Tervetuloa mukaan tälle kurssille, olit sitten sooloilija, paritanssija tai kisoista kiinnostunut! Paritilanteen pyrin pitämään hyvässä kuosissa, joten myöhempien tuntien tilanne vahvistuu vasta melko myöhään ja toivon tässä joustoa erityisesti daameilta jonossa. :)

T. Terhi